¡hola!
Viime viikonloppuna oli ensimmäinen AFS-orientaatio, Survival Orientation, joka sisälsi paljon sekä uutta että opittua tietoa säännöistä, toimintatavoista ja kulttuurista ja tarjosi mahdollisuuden puhua nyt ensimmäisen kahden viikon kokemuksista, omista odotuksista, niiden täyttymisestä ja mahdollisista ongelmista. Kokoonnuimme AFS-vapaaehtoisen kotona Pandossa, Canelonesin departementossa, noin kolmen tunnin matkan päässä täältä, joten reissu alkoi jo perjantai-iltana täältä La Palomasta kohti Montevideota, jossa olimme yhteyshenkilöni kanssa yötä. Seuraavana aamuna tapasimme muut Montevideosta orientaatioon tulleet ja lähdimme yhdessä bussilla kohti Pandoa, joka on noin puolen tunnin matkan päässä Montevideosta. Ruuhkien ja myöhästelyn takia matkassa meni ehkä noin puolitoista tuntia. Kultturiin täällä kuuluva puolen tunnin myöhästely tai välillä suunnitelmien epäselvys on jotain, mihin en ole vielä tottunut. Orientaation jälkeen menin vielä ihanan unkarilaisen ystäväni Barbaran hostperheen luo yöksi ja sunnuntaina illalla matkustin Montevideon kautta takaisin La Palomaan.
The past weekend we had our first AFS orientation, Survival Orientation, which consisted of a lot of information about rules, culture and gave an opportunity to talk about the experiences during these two weeks here. Own expectations, how they were met or not, and about possible problems. We spent the day in a house of an AFS volunteer in Pando, in the departemento of Canelones. It is about three hours from here, so the trip started already Friday night from here to Montevideo, where we stayed the night with my AFS consejero. The next morning we met the other people from Montevideo coming to the orientation and took a bus to Pando, which is about half an hour away from Montevideo. Because of the bus getting stuck in jams and being late, the journey took something around one and half hour. Here being late and sometimes not that clear plans are a normal part of culture and everyday life, and that is something I'm not yet well used to. After the orientation I still spent the night with my lovely Hungarian friend's Barbara's host family, and travelled back to la Paloma from Montevideo on Sunday Night.
 |
| Avenida del Navio - kotitie |
 |
Kyllä, täällä kokista on jopa isommissa pulloissa,
kuin mitä pohjoisemmassa Amerikassa olen nähnyt!
|
 |
| Suomi, Unkari, Tanska, Italia, Norja, Italia, Islanti, Belgia |
 |
| Milanesas - yksi monista paikallisista liharuoista, huomatkaa myös kotoinen perunamuusi! |
Muuten menneet kaksi viikkoa ovat kuluneet koulun, kuoron ja espanjan kielen parissa, täällä on ollut paria viime päivää lukuun ottamatta sateista ja kylmää, eikä ulkona ole siten paljon käyty. Täällä sade tarkoittaa myös esimerkiksi sitä, että kun osa opettajista ja oppilaista koulussa ei omista autoa, sateella kouluun ei tulla lainkaan. Luokat ovat siis olleet tavallista tyhjempiä ja jopa opettajia on jäänyt kotiin vain sateen ja myrkysään takia. Eilen kuitenkin paistoi taas aurinko pitkästä aikaa ja hyppytunnilla istuimmekin kavereiden kanssa jo rannalla, vaikka vielä hiukan viileää onkin.
Otherwise these two weeks have went by fast, school, choir and Spanish studies fill my days. Expect these past couple of days it has been rainy and cold, so we haven't really spent time outside. Here rainy weather means too, that when some of the teachers and students at school don't own a car, when it rains, they don't come to school at all or are late. So the classes have been emptier than normally. Yesterday we finally got sunshine again, and during a skip lesson we already sat at the beach with friends, even though it's still a bit cold.
 |
Alfajores - täällä kaupoista ei edes oikein löydy karkkia,
kaikki syövät näitä keksin ja leivoksen välimuotoja.
|
Espanja sujuu jo paremmin kuin tänne tullessa, mutta puhuminen on edelleen haaste. Kuitenkin ymmärrän nyt jo paljon enemmän ja pystyn ilmaisemaan itseäni espanjaksi edes vähän. Kahden viikon jälkeen ajattelin jo sopeutuneeni tähän kulttuuriin, ruokaan ja elämäntapaan, mutta vielä riittää oppimista ja sopeutumista. Toisaalta, juuri orientaatiossa puhuimme, että ensimmäiset kolme kuukautta on haasteellista, mutta sen jälkeen alkaa olla kunnolla kuin kotonaan. Parin kuukauden päästä mulla on täällä kesäkin, joka helpottaa ainakin kielen oppimista ja ystävien saamista, sillä silloin koko kaupunki on täynnä ihmisiä ja aktiviteetteja. Odotan kielen oppimista myös siltä kannalta, että sitten saan enemmän matkustaa itsenäisesti ja ehkä myös käydä soittotunneilla Montevideossa. Soitto täällä on periaatteessa vain yksin harjoittelua ja parin opettajan kanssa sähköpostitse viestittelyä. Klarinettinikaan ei taida ihan olla vielä tottunut tähän ilmastoon, sitä täytyy yrittää ihan erityisesti varjella kylmyydeltä ja talvikauden kosteudelta - onneksi kesä tulee pian.
Spanish is already going better than what it was when I came here, but speaking it is still a challenge. However, now I understand a lot more and to some extent I can express my thoughts in Spanish. After two weeks I had thought that I have got used to this new culture, food and way of life, but there's still a lot to learn. On the other hand, this is something we just talked about in the orientation, that the first three months are challenging, but after that it starts to feel like you had always lived here. After a couple of months we have got summer here, which will help at least with language learning and getting new friends, since the city will be full of people and activities. I look forward to getting better in Spanish also because then I get to travel more independently and hopefully go for some clarinet lessons in Montevideo. Playing clarinet here means basically only practicing alone and asking advice by email from a couple of my teachers. I feel like my clarinet either hasn't yet got used to this climate, I have to try to save it from this coldness and humidity of winter season in an especial way - luckily the summer is coming soon.
Tänään perjantaina mulla ei ollut lainkaan koulua, ilmeisesti oli joku opettajien koulutuspäivä, vaikka se mulle jäikin vähän epäselväksi. Kävin ensimmäistä kertaa yksin pyöräilemässä ympäriinsä, kävelemässä rannalla ja ihmettelemässä sitä simpukankuorien määrää ja aaltojen korkeutta tuulisella säällä. Koko alue oli todella hiljainen ja iso osa taloista tyhjillään näin talvikautena, eikä vastaantulijoitakaan ollut liiaksi. Välillä on myös ihanan avartavaa vain kävellä yksikseen ja katsella ympärilleen. Ja sopeutumiseksi voisi ehkä lukea että osaan liikkua keskustasta kotiin ja kouluun ja rannalle eksymättä, käydä kaupassa ja maksaa Uruguayn pesoilla sekä halata ja poskisuukottaa tuttuja. Pikkuhiljaa.
Today, on Friday, I didn't have school, at least I understood that it was some kind of training day for the teachers, but I might be wrong. I went to thte beach first time alone, walked on the beach and explored those big waves and that huge amount of seashells. The whole area was really quiet and most of the houses empty now during the winter, and I met only a few people. Sometimes it's also really lovely to just wonder and look around alone. And it could be called adaptation, that now I know how to go from the centre to school and to home, go shopping and pay with Uruguayan pesos as well as hug all friends and kiss them on the cheeks. little by little.
Besos, Martta
P.S. Luulin, ettei korvapuusteihin törmää täällä, mutta juuri maistoin sellaista. Täällä täytteenä (siinäkin) oli tietysti dulce de lechea.
P.P.S Käykää katsomassa italialaisen Chiaran vlogi ekasta päivästä Uruguayssa:
Go check out a vlog of the first day in Uruguay by Chiara from Italy:
